Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Vieraskirja

Muistattehan käyttäytyä ja antaa palautetta? :3

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Shadowhunter
Kotisivut: http://ruskahallan.suntuubi.com/

13.12.2018 20:39
Hei linkinvaihtaja!

Hyvää joulua!
Kuten suurin osa varmaan huomasi, The Silent One oli motivaation puutteen vuoksi tauolla noin kuukauden verran ja nyt oli sellainen olo, että haluan taas kirjoittaa ja kokeilla, että jos nyt onnistuisi.
Olin päättänyt myös Silentin avatessani, että englanniksi en kirjoita. Kuitenkin kävi niin, että lisäsin pari lyhyttä kirjoitusta englanniksi sivuille ihan myös näin opintomielessä :D Sydän täynnä tulta- kirjasta on tullut vain yksi luku ja toista olen kirjoittanut ainakin sen pari kuukautta, tosin aika isojenkin taukojen kanssa. Sen kanssa menee vielä aikaa, mutta eiköhän lisää lukuja jossain vaiheessa ala vielä ilmaantua!

Oma elämä on ollut nyt aika hektistä aikaa, joka oli myös osasyy netistä vetäytymiselle. Koulu on vienyt kaiken energian, rästitehtävät ei oikein nappaa enkä koulussa ole aina jaksanut käydäkään.
Tän vuoden joulu ollaankin perheen kanssa ensimmäistä kertaa ihan jossain muualla kun kotona. Ollaan ensi viikon perjantaina menossa Saimaalle Holiday Club kylpylähotelliin majailemaan viikoksi ja joulukin sitten menee siellä. Ihan kiva olla muissa maisemissa, ehkä tekee hyvääkin tämän hetkiselle mielenterveydelle :D

Pitkää en nyt jaksa raapustaa, eikä tänne suuntaan oikein tällä hetkellä muuta kuulukaan. Mutta meistä kuullaan vielä, Silent ei ainakaan lopeta ihan vielä! :)
Hyvää joulun odotusta sinne ♥

Nimi: Lakritsipiippu
Kotisivut: http://isengard.suntuubi.com

05.12.2018 10:04
Joulukuun linkkarikirje

Hejsan och trevligt december!

Ei, en aio kirjoittaa tätä linkkarikirjettä ruotsiksi, taidot loppuu kesken. Mutta hei, jälleen on aika linkkarikirjeelle, tällä kertaa saatte sen kuun alussa eikä keskivaiheilla! Uusia linkkareita on tullut sen verran paljon, että kaikki eivät ole edes vielä päässeet nauttimaan minun joka kuukauden linkkarikirjeistä! Mistähän sitä tällä kertaa aloittaisi?

Ensimmäiseksi meitsin täytyy varmaankin pyytää anteeksi, että en ole käynyt teidän linkkareiden sivuilla morottamassa tai lukenut sisältöä tai muutenkaan pitänyt pahemmin yhteyttä. Lupasin edellisessä linkkarikirjeessä tulla heti kun kerkeän, mutta toistaiseksi AMK ja Isengard on pitänyt mut sen verran kiireisenä, että ei puhettakaan kerkeämisestä olemaan sosiaalinen. Mutta vielä koittaa päivä, kun tulen aktiivisemmin häiriköimään!

Isengardin kuulumiset. Vaihdoin navigaatiosta linkkien nimet ja lisäsin tekstien sekaan kuvia vähän elävöittämään sivuja, joten tulkaa ihmeessä selaamaan sivuja (TIETOKONEELLA!!!) ja katsomaan miltä siellä nyt näyttää. Vähän enemmän teemaan sopiva, maybe. Keskeneräisiä kirjoja ovat tällä hetkellä ne samat kolme vanhaa, Ladonin puutarha, Metsän tytär ja Oletko lukinnut oven? sekä kaksi uutta fanfictionin tapaista, Areen tytär ja Rosalind Bates. Toinen on Percy Jackson -sarjaan perustuva ja toinen on Harry Potter -sarjaan perustuva. Areen tyttärestä on tullut prologi ja 1. luku, Rosalind Batesistä ei yhtään. Ladonin puutarha sai 18.11. uuden luvun (5. luku) jonka kirjoitti Ferii. Minun tehtäväni tällä hetkellä on kirjoittaa 6. luku ja se eteneekin kohtalaisesti eteenpäin. Myös Metsän tytärtä olen pyrkinyt kirjoittamaan eteenpäin, hitaasti mutta varmasti. OLO? on ollut pienellä tauolla, sitä en ole työstänyt ollenkaan, mutta kyllä siihenkin uusi luku tulee kun vain suinkin saan sen kirjoitetuksi (ja löydän ne vihot missä on mun muistiinpanot…) Työstän myös uutta novellia, se on jouluaiheinen novelli näin joulukuun kunniaksi ja yritän saada sen valmiiksi mahd. pian että saadaan se sitten julkaistuksi Iseniin! Blogissa oli hiljaista pari viikkoa, mutta nyt olen taas yrittänyt postata sinne jotain tekstin tapaista. Tervetuloa tutustumaan sisältöön kun aikaa liikenee! ;)

Mitäpäs mulle? Väsymys meinaa iskeä kun AMK painaa päälle, mutta toistaiseksi olen suhteellisen hyvin enemmän tai vähemmän kunnialla selvinnyt kaikista tehtävistä deadlinejen rajoissa. Nyt kun kirjoitan tätä olen luennolla ja quite frankly ihmettelen, että olen edelleen (enemmän tai vähemmän) kartalla tästä koulusta kun revin ajan Isenin päivittämiseen luennoilta. Hupsista keikkaa! Lääkitys on ok, koulu vain saa olon väsyneeksi, mutta kyllä mä pärjään. Lähden joululomalla Lappiin kahdeksi viikoksi ja tulen loppiaisena takaisin. Tammikuussa on (taas) uusi tatuointiaika, korjautan vanhoja tautointeja ja tatuoin vasemman käden sormet! Ja sitten tammikuun loppupuolella lähden Tukholmaan laivalla, juodaan kaksi päivää laivalla ja sitten käydään siinä välissä Tukholmassa pyörimässä (joko humalassa tai laskuhumalassa tai krapulassa) ja morjestamassa mun Ruotsissa asuvaa kaveria. Toivottavasti ei myöhästytä laivasta, se oliskin kivaa (ja ihan mun tuuria). Siinä mun tulevaisuuden suunnitelmat pari kuukautta eteenpäin. Paljon rahanmenoa tiedossa, onneksi opiskelijat on tunnetusti rikkaita ku mitkä!

Nyt mun on pakko lopetella tämä linkkarikirje, tää luento muuttu just todella mielenkiintoiseksi (rakastuin meidän vierailevaan luennoijaan) joten pistän nyt kaiken keskittymiseni häneen! Mukavaa joulun odotusta, palaillaan taas!

Farewell, Lakritsipiippu

Nimi: JW
Kotisivut: http://gardyloo.suntuubi.com/

04.12.2018 19:27
moikka!

olenkin täällä tällä kertaa vähän uusilla asioilla, nimittäin linkkarikirjettä lähettelemässä! c:' muilta asioilta kun hetkeksi ehtii livahtamaan pakoon niin täytyyhän sitä tulla teillekin hieman elämänmenosta kertomaan :D

tosiaankin, tuon kirotun koulun kanssa on ollut ihan hirvittävän paljon hommia, en edes tiedä että mitenkä minä jo näin aikaisin elämässä päädyin pyörimään pelkän koulun ympärillä... kokeita pukkaa suunnilleen joka viikko, arvosteltavia kotitehtäviä, esseitä sun muita on ihan riittävästi niitäkin, pelkästään kaiken sen ajattelu sattuu sydämeen ':D juuri viimeistelin muistiinpanoni huomista historian esseetä varten ja tein hieman muitakin läksyjä alta pois, ja nyt on oikein hyvä olo kun sai jotain vihdoinkin tehtyä!

gardyloon puolella on ollut pelottavan hiljaista, mutta kuolemassa ei olla! runoja tulee vielä aina kun vain niitä pääsen raapustelemaan :D joulukin alkaa jo lähestyä, ihanaa! joulu on kyllä aivan ihastuttava aika vuodesta, tunnelma ihan katossa ja ruoka on herkullista. en edes malta odottaa ihanaa (mutta inhottavan lyhyttä) joululomaa, saa vain käpertyä peiton alle koko päiväksi hyvä kirja kädessä. mahtavaa!

meillekin päin saa tulla omia kuulumisiaan kertomaan, mutta mikään pakko ei ole ^-^ hyvää joulun odotusta tänne!

- JW

Nimi: Cecci
Kotisivut: http://tarinamokki.suntuubi.com/

24.11.2018 10:02
Heppa! Kävisikö linkinvaihto Tarinamäkin kanssa? Vastaus mielellään meidän viekkuun.

Vastaus:

- Vastattu vieraskirjaasi -

Nimi: JW
Kotisivut: http://gardyloo.suntuubi.com/

16.11.2018 20:14
moikka! kävisikö sinulle linkinvaihto runosivustoni gardyloon kanssa? ^-^

Vastaus:

- Vastattu vieraskirjaasi -

Nimi: Lakritsipiippu
Kotisivut: http://isengard.suntuubi.com

15.10.2018 13:15
Moro linkinvaihtaja ja hyvää ihanaa pitkää kaunista syksyä!

Lähin kirjoittelemaan tätä linkkarikirjettä kun edellisestä kerrasta on kulunut jo useampi kuukausi (muistaakseni???) ja paljon on tapahtunut.

Aloitetaanpa vaikka Isenin kuulumisista. Olen ollut super aktiivinen siellä, postaillut blogiin paljon (lähinnä Potter-teemaisia postauksia, esim. top 3 kirjat, leffat, hahmot jne…) ja oon mä tarinoitakin saanut päiviteltyä. Ladonin puutarhaan ollaan saatu värkättyä neljä lukua, Oletko lukinnut oven? -tarinaan on ilmestynyt kaksi lukua ja Poika joka rakastui -tarina on valmis (älkää lukeko, se on baska…). Metsän tyttären toinen luku on työn alla, mutta se edistyy hitaasti mutta varmasti. Yksi uusi runo löytyy sekä oma henk.kohtanen suosikkini, eli uusi novelli nimeltään Uppoamaton Sam, josta toivoisin mielelläni palautetta! :) Blogin puolella on siis ollut aktiivista, ihanasti jengi kommentoi postauksiin ja se piristää aina mun päivää huomattavasti. Vieraskirjan puolella on vähän hiljaisempaa ja toivon, että se siitä aktivoituu ja saisin enemmän palautetta teksteistä niin tietäisi mitä mieltä jengi on tarinoista/novelleista/runoista. Mutta ymmärrän kyllä sen, että kaikilla on omat kiireensä, eikä aina kerkeä paneutumaan toisten teksteihin niin hyvin saati jättää palautetta.

Olen muutamalla sivulla yrittänyt aktiivisesti lukea ja käydä, mutta en ole kerennyt läheskään kaikkien linkinvaihtajien sivuille lukemaan ja perehtymään sivujen sisältöön. Haluaisin kyllä, mutta kun ei kerkeä niin ei kerkeä. Mutta mä lupaan ja vannon tulla jokaisen sivuille joku päivä perehtymään sisältöön ja kommentoimaan muuten vain vieraskirjaan! Nythän olisi syysloma niin saattaisin löytää aikaakin siihen… ;p

Mulla henk.kohtasesti kuuluu todella hyvää. Tässä parin viime päivän aikana on uusi lääkitys alkanut vaikuttamaan todella hyvin, mun unentarve on vähentynyt ja jaksan silti mennä ja tehdä ja elää! Yksinkertaisesti sanottuna siis tuntuu hyvältä ja menee hyvin. AMKista viikon vapaa tekee hyvää ja ehkä jaksan jopa siellä koulunpenkillä nyt loman jälkeen kun on lääkitys pitkästä aikaa kohorillaan! Stressi on poissa ja olo on rentoutunut. Ja mua aivan ärsyttää, kun mulla meinaa loppua tekeminen, niin IRL kun Isengardissakin. Sitäkin sivua voi päivittää vain tiettyyn pisteeseen asti… :D

Mitäpä tänne suunnalle? Kertokaahan kaikin mokomin kuulumisia syksyn tiimoilta, onko syysloma suunnitelmia? Miten toi sivujen päivittely sujuu? Onko inspiraatitoa? Halloween suunnitelmia? Kertokaa kaikki!

Hyvää syksyn (tosi pitkän sellasen) jatkoja! <3

Nimi: Shadowhunter
Kotisivut: http://ruskahallan.suntuubi.com/

11.08.2018 09:26
Hei! Kävisikö linkinvaihto The Silent One kanssa? :)

Vastaus:

- Vastattu vieraskirjaasi -

Nimi: Ferii
Kotisivut: http://friosao.suntuubi.com

10.08.2018 09:26
Hellureeeei Suntuubin väki!! ^^ Ferii täällä taas pitkästä aikaa!
Ajattelin tulla vaan kirjottamaan, että uusia tarinoita on tuloillaan tänne! ;) Pysykää edelleen siis mukana! <3 :D
Hmmm.... mitähän muuta. Mulla on ollu vaan niin pahasti hukassa kirjottamisen inspiraatio, niin on ollu siksi tosi hiljasta täällä D: mutta eiköhän se tästä! Saa vähän uutta puhtia uudesta tarinastaki (tai no, ideaha on vanha, mutta päätettiin hyvän ystävän kanssa alottaa alusta kokonaan ja nyt ollaan siitä pisteessä, että kirjottaminen voi alkaa!)
Että jeejee siis! :'D
Päivittelen tänne lisää tietoa myöhemmin! :)
Friosao palaa takaisin!

Vastaus:

- Vastattu vieraskirjaasi -

Nimi: Lakritsipiippu
Kotisivut: http://isengard.suntuubi.com

03.08.2018 18:12
Hej ja ihanaa elokuuta!

Lähdin kirjoittamaan tätä linkkarikirjettä, koska edellisestä on jo sen verran aikaa, että koin uuden tilannepäivityksen tarpeelliseksi. Ensiksi Isengardin kuulumiset.

Sivuilla menee hyvin. En välttämättä kirjaudu enää joka päivä sinne, mutta käyn kyllä kyyläämässä vieraskirjaa. Kirjoitan jatkoa tarinalleni Poika joka rakastui aina kun vain suinkin kykenen. Muutenkin Isengardissa on ihan mukavasti sisältöä tällä hetkellä, on runoja ja novelleja ja tarinoita ja jopa piirrustuskin siellä komeilee. Olen aika ylpeä siitä, että olen saanut niin paljon sisältöä sinne.

Mitäpäs minulle? Kesä lähenee loppuaan ja minunkin pitää palata takaisin koulunpenkille ekaa kertaa kolmeen vuoteen! Vähän saattaa jännittää. Vietin heinäkuussa neljä päivää roadtripillä Suomesta Latviaan, siellä telttailua jokunen päivä ja sitten takaisin Suomeen. Oli kyllä hieno kokemus. Ja auto selvisi reissusta jättämättä meitä välille. :'D Nyt olisi tiedossa parhaan ystäväni äidin viiskymppiset ja sitten kohta koittaakin päivä kun pitää mennä ottamaan taas uutta tatuointia. Onhan tässä vielä äksöniä kesälle jäljellä.

No, minä nyt lopettelen tältä erää. Olisi kiva kuulla kuulumisia myös täältä suunnasta! Hyvää loppukesää! <3

Lakritsipiippu

Vastaus:

- Vastattu vieraskirjaasi -

Nimi: Lakritsipiippu
Kotisivut: http://isengard.suntuubi.com

25.06.2018 20:51
Hellurei linkinvaihtolainen!

Entinen Utopia, nykyinen Lakritsipiippu täällä päivää!

Tiedän, "taasko vaihdoit nimimerkkiäsi", no kyllä, mutta mitä oletit? Uusi sivun nimi, uusi osoite, uusi nimimerkki. Niin se toimii, jätän nyt virallisesti kaiken vanhan jälkeeni. Plus minua ahdisti se Utopia nimi.

Mitäpä muuta kuuluu...No, Isengard on saanut paljon uutta luettavaa tarjontaansa, on runoja niin englanniksi kuin suomeksikin sekä novelli ja tarina (Poika joka rakastui). PJR:n pitäisi saada ensimmäinen lukunsa piakkoin. Olen ollut ihan superaktiivinen ja motivoitunut. Toivon, että se kestäisi kauan aikaa. Tämä tuntuu niin hyvältä. :)

Juhannus tuli vietettyä hyvässä seurassa siskon kotona. Seuraavana päivänä kyllä tiesi juhlineensa... Mutta kivaa oli ja mustelmia kertyi! Taisinpa niksauttaa selän kun sisko taklasi minut juomapelin aikana. Olen myös viettänyt aikaani kuunnellen Potterless podcastia, jota jokaisen Harry Potter-fanin tulisi kuunnella! Se on ihan paras.

Nyt lähden tästä häiriköimästä! Hyvää kesää ja ihanaa pride-kuukautta kaikille! <3

Lakritsipiippu

Vastaus:

- Vastattu vieraskirjaasi -

Nimi: Ferii
Kotisivut: http://friosao.suntuubi.com

25.06.2018 09:25
Hei ihmiset! Ferii täällä!! En ole lähtenyt minnekään kaikkien näiden vuosien jälkeen :D Uusia tekstejä on tullu (kaikki on kesken xd) mutta uusin tarina mikä täällä on julkaistu, niin sitä oon kirjottamassa tällä hetkellä! Kohta saadaan julkastua myös toinen kappale siitä! Te, jotka edelleen seuraatte minua, olkaa kärsivällisiä kanssani xd kyllä täällä vielä tapahtuu paljonkin!

Nimi: Utopia
Kotisivut: http://isengard.suntuubi.com

22.06.2018 03:53
Ajattelin ottaa asiakseni tulla ilmoittamaan, että sain taas pienen romahduksen, joten Henkiolento vaihtoi osoitetta ja muuttui Isengardiksi, kunnioittaen ylläpitäjänsä nörttiyttä. Kaikki on suunnilleen melkein valmista Isengardissa, ja uuden tarinani ensimmäinen luku on ihan kohta valmis julkaistavaksi! :) Kyllä tämä tästä! Enhän mä ole kun vasta kolme kertaa muuttanut ja kaks kertaa vaihtanut sivun nimen. XDDDDD Mutta ainakin oon hei aktiivinen!!

<3 Utopia

Vastaus:

- Vastattu vieraskirjaasi -

Nimi: Utopia
Kotisivut: http://www.henkiolento.suntuubi.com

13.06.2018 03:36
Hejsan taas!

Henkiolento on nyt herännyt todenteolla henkiin. Vähän aikaa sitten vaihdoin uuden ulkoasun, nyt poistin Metsän tyttären tarinoista (oli pakko :(((() MUTTA julkaisin tilalle uuden tarinan alun, ja tämän kaiken lisäksi sivuiltani löytyy nykyään myös blogi josta voitte seurata minun iankaikkista valitustani.

Toivon, että tulet pistäytymään Henkiolennossa, sen vieraskirja voisi kaivata pientä elämää. ;)

Hyvää kesää!! <3

Vastaus:

- Vastattu vieraskirjaasi -

Nimi: Utopia
Kotisivut: http://henkiolento.suntuubi.com

05.06.2018 21:29
Kaksi vuotta siinä meni mutta täällä ollaan taas!

Vastaus:

- Vastattu vieraskirjaasi -

Nimi: Ferii

23.09.2016 17:28
Hei ihmiset! kiitos kärsivällisyydestä, mutta uuden tarinan alku on julkaistu! Löydätte sen Kirjoitelmat kohdasta ja I found you on uus tarina :)

Nimi: Utopia
Kotisivut: http://henkiolento.suntuubi.com

21.09.2016 17:37
Mä vaihdoin ulkoasun! Oon elossa! Wuhuu!

Vastaus:

- Vastattu vieraskirjaasi -

Nimi: Ferii

06.11.2015 16:28
HEI IHMISET! KÄYKÄÄ KATTOMASSA TUOLLA PÄIVITYKSEN OSIOSSA VIIME AIKAISIA JUTTUJA- en jaksa tähän kirjottaa kumminkaa :--D koska olen laiskapaska kaikinpuolin yhyhyyy
Mutta toisin sanoen, sivu on edelleen pystyssä, vaikka täällä ei hirveästi tapahdukaan!

Nimi: Pam
Kotisivut: http://henkiolento.suntuubi.com

17.10.2015 12:29
AKTIVOIDUTAANKO YHDESSÄ RAKAS MIEHENI?

Vastaus:

- Vastattu vieraskirjaasi -

Nimi: MIyen
Kotisivut: http://kolmaspuu.suntuubi.com/

01.08.2015 22:25
Wow mahtavia tarinoita ja hienot sivut! :)

Vastaus:

Kiitos kiitooooos! ^^

Nimi: Sophia
Kotisivut: http://vainio.suntuubi.com

23.04.2015 16:43
Toi ylägrafiikka on niiiin siiistiiih :DD

Vastaus:

- Vastattu vieraskirjaasi -

Nimi: Polly
Kotisivut: http://felidaerpg.suntuubi.com/

22.04.2015 22:23
Linkinvaihto? :3

Vastaus:

- Vastattu vieraskirjaasi -

Nimi: Deianeira
Kotisivut: http://www.serrea.suntuubi.com/

22.03.2015 22:20
Kävisikö linkinvaihto? Odottelen vastausta vieraskirjassani :3

~Deianeira

Vastaus:

- Vastattu vieraskirjaasi -

Nimi: Ginevra
Kotisivut: http://albtraum.suntuubi.com/

02.02.2015 13:53
Eksyin tänne vahingossa, kun suntuubi mainosteli sivuasi tuossa etusivulla. Hetken selailtuani ajattelun kysyä, että onnistuuko linkinvahto Albtraumin kanssa?

Vastaus:

- Vastattu vieraskirjaasi -

Nimi: Utopia
Kotisivut: http://henkiolento.suntuubi.com

11.01.2015 13:50
VAROTUS.

Mä aion tulla huutamaan sulle facebookissa tänään. Miksikö, saatat kysyä? Koska 1. mun on pakko tehä tänne uus ulkoasu, this one is so old.
2. PÄIVITÄ.
3. METSÄN TYTTÄREN EKA LUKU ON JULKASTU!

Tuttavallisesti nam.

Vastaus:

Lol, vastasin sulle fb:ssä :DDDd

Nimi: Laris
Kotisivut: http://paperangels.arkku.net

07.01.2015 11:43
Täällä on pelottava, mutta upea ulkoasu! Sain sydärin kun pistäydyin tänne :D

Vastaus:

- Vastattu vieraskirjaasi -

©2018 Feriin kirjoitelmat - Friosao - suntuubi.com